Recommendations for everything
The biggest problem with enjoying good forms of art is finding them. I’m certain that the world is already full of top-quality works that would let me fill my entire spare time with nothing but nonstop moments of awesomeness, if I only knew what they were.
This is, of course, a well-known problem. And there are various recommendation systems that try to figure out your tastes and suggest other things that you might enjoy. Last.fm provides suggestions about music, Netflix has its famous recommendation system for movies, Amazon recommends books plus other products the site sells, et cetera. But there is – at least as far as I know – no recommendation system for e.g. fan fiction.
Having several different recommendation systems seems wasteful. On the other hand, yes, if you build a system for only music, then it’s easier to tune it exactly to the domain of musical recommendations, using a variety of rules that only make sense for music. But on the other hand, it seems like at least some of your preferences in one domain ought to be correlated to your preferences in another domain. If you listen to lots of sappy romance songs, then perhaps you’d also like to read some romance novels. Or if you buy a lot of fantasy RPG books, maybe you’d like some fantasy art. With more information available, it would be easier to identify your tastes and anything that made you different from the median romance or fantasy fan.
So I would like to have a recommendation system for everything: books, music, movies, computer games, scholarly papers, fan fiction, amateur fantasy CGI art, adult pictures, IRC channels, interesting people or hobby groups in your neighborhood, you name it. I could just specify a category, and the system would throw out a number of suggestions.
This would, of course, require an immense amount of information to produce anything worthwhile. But that information is already being collected, it is just not available in one place. Google and Facebook already have immense amounts of information about what the tastes and preferred websites of many people. One of them could partner with e.g. Amazon, Last.fm and other similar sites to combine the user information to one big recommendation engine.
Alternatively, many of the existing recommendation sites already offer APIs or other ways for third-party sites to pull the existing information. If they don’t already offer it, they might be persuaded to do so. This opens up the possibility for a start-up built around the “recommend anything” concept, whose users could just specify the sites they wanted their information to be taken from.
Obviously there are various privacy considerations to take into account. At a minimum, no information should be shared between two separate services without the explicit permission of the user. Amazon shouldn’t be allowed to turn over your shopping history to Google unless you specifically asked it to do so.
Still, if such hurdles could be overcome, and the recommendation system could be made to work well, it could become absolutely awesome. No more wondering of “I’m bored, what would entertain me?” ever again.
Shun offensive things: always, never, sometimes?
Suppose that taking offense is something that you do in response to something that you think lowers the status of either you, your group, or something that you hold dear. Now there are two extremes as to how to respond to possibly offensive things, both of them wrong:
1. Shun anything that could cause offense to anyone. This is wrong because it would unreasonably restrict communication, because people can perceive something to lower their status when it doesn’t, and it would allow status grabs where groups decide what you’re allowed to say by arbitrarily defining things they don’t like as “offensive”.
2. Say that being offended is your own fault, and maintain that anyone should be free to say anything they like, regardless of whether it offends someone. This is wrong because some words or expressions, when used in certain contexts, do genuinely attack people or groups by lowering their perceived status. Social norms that were offense-blind would strenghten existing status differences.
The challenge is finding social norms that are balanced between these two. E.g. slurs against a genuinely high-status group are more acceptable than slurs against a low-status group, but the status of a social group is constantly changing and different people have different ideas of a social group’s status.
Suppose that person X says something that offends person Y, but X thinks what she said was fine. This could be because of two reasons:
A. X does think that her words might lower the status of Y’s group, but Y’s group does deserve to be taken down a notch.
B. X genuinely did not intend her words to lower the status of Y’s group, and thinks that most listeners wouldn’t think that she did.
In the case of e.g. offensive drawings of Mohammed, either or both reasons could be true. X might think that all religions should be mocked because religion is for idiots (A). Alternatively, X might think that all religions get mocked but that doesn’t make them less valuable and important (B). Or X might think that yes, this does take lower a religion’s status, but only because that religion’s adherents have given it such a high status to start with. If they didn’t (in X’s mind) unreasonably privilege their own beliefs, they’d have no reason to be offended by an assertion that their religion is of no higher status than any other belief (A&B).
Online, it often seems to be the case that people fall prey to the illusion of transparency. If you’re with a group of friends who know you well, then it can be safe to say potentially offensive things, since your friends either share your opinion of the other group’s status, or know that you don’t mean any harm. But if you speak online, where not everybody does know you or your friends, then they cannot know what your intentions were.
People who go with the general strategy of shunning anything offensive tend to presume that reason A is always (or most often) the only right one, while people who think everyone should be free to say anything tend to presume that reason B is always (or most often) the only right one. I don’t think either assumption is right.
Sydämeni on vasemmalla, aivoni eivät tiedä missä olisivat
Jos minulta kysyttäisiin olenko oikealla vai vasemmalla, en osaisi vastata. Tai ainakaan en osaisi tiivistää vastaustani pariin sanaan.
Pohjimmaisia arvojani voi pitää suhteellisen vasemmistolaisina. Minusta valtion tehtävänä on luoda tilanne, jossa mahdollisimman moni yhteiskunnan jäsen voi mahdollisimman hyvin. Pidän vapautta tärkeänä, mutta pohjimmiltaan kuitenkin välinearvona. Jos valtion harjoittama sääntely vähentää vapautta mutta lisää hyvinvointia, on tilanne minusta hyväksyttävä. Koen pohjimmiltaan epäreiluksi sen, että eri ihmiset saavat eri määrän palkkaa vain, koska tekevät eri töitä.
Toisaalta on selvää, ettei suunnitelmatalous toimi. Vapaa markkinatalous luo tilanteen, jossa jokainen voi vapaasti toteuttaa omia halujaan ja tarpeitaan. Kilpailu auttaa pitämään hinnat alhaalla, ja kysynnän ja tarjonnan mekanismit ohjaavat tuotantoa paljon tehokkaammin, kuin mikään valtiollinen järjestelmä. Päättäjiä on usein monta syytä epäillä, ja ylhäältä päin sanellut päätökset ovat herkästi huonompia kuin ihmisistä itsestään lähtevät.
Mutta puhdas markkinatalouskaan ei tunnu oikealta. Minulla on pitkään ollut tarkoituksena laatia “mihin valtiota tarvitaan”-niminen kirjoitussarja, joka kävisi lävitse pitkän listan vapaan markkinatalouden ongelmia. Vapaa päätöksenteko aiheuttaa ylituotantoa mikäli tuottaja ei maksa kaikkia tuotannon kustannuksia (esim. saasteiden aiheuttamia haittoja) (negatiiviset ulkoisvaikutukset). Toisaalta seuraa alituotantoa, mikäli kolmannet osapuolet keräävät merkittäviä hyötyjä mitä tuottaja ei saa (positiiviset ulkoisvaikutukset). Ihmisille saattaa olla yksilöllisesti hyödyllistä toimia yhdellä tavalla, vaikka olisi kokonaisuudessaan kannattavampaa jos kaikki toimisivat toisin (koordinaatio-ongelmat ja osittaisoptimointi). Yksi yritys voi saavuttaa aseman, jossa se voi ilman valtion väliintuloa pyytää kuluttajilta käytännössä mielivaltaisia hintoja (luonnolliset monopolit). Korkeat tuloerot voivat herkästi johtaa epätasa-arvoiseen ja segregoituneeseen yhteiskuntaan, joka toimisi paremmin jos tuloeroja tasattaisiin.
Klassinen vapaan markkinatalouden ideaali olettaa myös ihmiset rationaalisiksi, omia halujaan järkevästi toteuttaviksi yksilöiksi. Mitä enemmän opin ihmispsykologiasta, sen skeptisemmin suhtaudun tähän ajatukseen. Ihmiset tavoittelevat sitä minkä kuvittelevat tekevän heidän onnellisiksi, eivät sitä mikä todella tekisi heidät onnelliseksi. Ja mitä tyypilliseen ihmiskäytökseen tulee, on tämäkin usein liioittelua: ihmiset tekevät usein asioita, joita tietävät katuvansa myöhemmin. Ihmiset eivät myöskään pyri uskomaan asioita jotka ovat tosia, vaan asioita joihin on mukava uskoa. Talouskasvu on valtaisan hyvä asia kehitysmaissa, mutta länsimaissa sen hyöty on paljon kyseenalaisempi.
Mutta tarkoittaako mikään tästä sitä, että olisi perusteltua kannattaa vahvaa valtiota? Libertaareja on montaa lajia, mutta heistä järkevimmät päättelevät jotakuinkin seuraavasti:
I think my libertarianism rests chiefly on the empirical proposition—a factual belief which is either false or true, depending on how the universe actually works—that 90% of the time you have a bright idea like “offer government mortgage guarantees so that more people can own houses,” someone will somehow manage to screw it up, or there’ll be side effects you didn’t think about, and most of the time you’ll end up doing more harm than good, and the next time won’t be much different from the last time.
Toisin sanoen vapaa markkinatalous on paha juttu, mutta valtio saa aikaan vieläkin pahempia tuloksia. Julkisen valinnan teorian mukaan valtion sääntely johtaa herkästi siihen, että päättäjät päätyvät eturyhmien ja firmojen taskuun. Teollisuudenaloja sääntelemään perustetut valtionvirastot päätyvät ajamaan kyseisten teollisuudenalojen etuja. Alussa hyvääkin tarkoittava valtiovalta tuottaa lopulta vapaata markkinatalouttakin pahemman tilanteen. Valtaan päässeet tahot käyttävät valtiota asenaan, jolla tuhota kilpailijansa.
Mitä taas tulee ihmisten epärationaalisuuteen, valtaan pääseminen ei maagisesti tee ihmisestä rationaalisesti ajattelevaa. Tavallinen harhakuvitelmien vallassa oleva ihminen voi tyypillisesti vahingoittaa lähinnä itseään ja lähipiiriään. Eduskunnassa oleva harhakuvitelmainen ihminen voi vahingoittaa kaikkia maansa asukkaita, ja globalisaation myötä miltei koko ihmiskuntaa. Robin Hanson:
Paternalism is policy intended to benefit some people by limiting their choices, like a parent who stops a kid from playing in the street. Examples include laws requiring professional licensing and product safety features, or banning risky buildings, food, drugs, and financial investments. […]
To evaluate if paternalism is good or bad, we need more than the sort of evidence that would convince regulators that they are less biased than citizens, or that would convince citizens that they are less biased than regulators. After all, we expect each group to be biased in underestimating their own bias.
Without such evidence, paternalism is just arrogance, i.e., an unsupported presumption by regulators of their own superiority.
Päättäjät vaikuttavat usein aivan yhtä irrationaalisilta, kuin tavallinenkin kansa. Eli ehkä olisi pienempi paha, jos valtion tehtäviä rajoitettaisiin mahdollisimman paljon. Mutta sitten taas toisaalta… libertaarit esittävät monia hyviä huomioita, mutta ei ole mitenkään itsestäänselvää että he olisivat ääripessimisminsä suhteen oikeassa. Valtioilla, kuten ihmisyhteisöillä yleensä, tuntuu olevan selkeä taipumus ajautua huonompaan suuntaan. Mutta sääntely saa silti aikaan paljon hyvää ja tarpeellista. Pohjoismaat tuntuisivat olevan niin hyvinvoivia kuin ovat nimenomaan suhteellisen ison ja vahvan valtion vuoksi. Ehkä valtion mahdollistama hyvinvointi on saavutettavissa, vaikka se vaatisikin ikuista valppautta. Ehkä libertaarit korostavat valtiovallan huonoja puolia vähän liikaakin. Scott Siskind:
(for example, it’s easy to think of ways modern Western civilization is better than primitive tribal civilization – more wealth, less prejudice, fewer tapeworms. There are also a few counterintuitive hard-to-understand ways primitive tribal civilizations are better than us – closer family bonds, more attuned to the natural world. And so many intellectuals focus on these to the exclusion of everything else and talk about how Western society is hopelessly corrupt and evil. Where they should be saying “Western civ is great, but not quite as great as the average person might think,” we instead get “Western civ is awful.” This passes unchallenged because the good things about Western civ like absence of tapeworms have become background noise to which everyone has adjusted. One interesting marker for this kind of behavior is that people still feel contrarian when they say it even though everyone who hears it agrees with them.)
I feel that some aspects of opposition to regulation might be this kind of behavior. There’s a large background of successful regulation (like banning lead and fluorinating water and not dumping trash on the streets and so on) that no one ever notices (unless they’ve just come back from a country that doesn’t have it!) There’s also some highly available examples of regulation that goes wrong. People feel like these must be hard to catch and so can start a death spiral around how intelligent they are to notice.
Kukaan ei tunnu oikeasti tietävän, missä oikea tasapaino valtion sääntelyn ja vapaan markkinatalouden välillä menee. En ainakaan minä. Tällä hetkellä kallistuin jossain määrin vahvan sosiaaliturvan ja varsin vapaiden markkinoiden yhdistelmään, mutta en tiedä onko sekään paras ratkaisu. Olen melko varma vain siitä, että tulen vielä muuttamaan mieltäni useaan otteeseen.
Saako hississä pyytää seksiä?
Hissit ovat näemmä päivän Internets-puheenaihe. Riippuen siitä keneltä kysyy, puhe on feministeistä jotka pitävät kaikkia miehiä potentiaalisina raiskaajina, siitä että viattomasta ehdottelusta ärsyyntyvät eivät välitä tyttöjen ympärileikkauksista, tai siitä että kahville pyytäminen on ahdistelua.
Anteeksi mitä?
Juttu alkoi viattomasta videoblogauksesta, jossa Rebecca Watson kertoi siitä mitä on viime aikoina puuhastellut. Kaiken muun lisäksi hän tuli maininneeksi aavistuksen epämiellyttävästä tilanteesta jonka hän koki eräässä konferenssissa käydessään:
“At the bar later that night, actually at four in the morning, we were at the hotel bar, at four AM I said you know, I’ve had enough guys, I’m exhausted, going to bed. So I walked to the elevator, a man got on the elevator with me, and said, ‘don’t take this the wrong way, but I find you very interesting and I would like to talk more, would you like to come to my hotel room for coffee?’. Just a word for the wise here, guys, don’t do that. You know, I don’t really know how else to explain how this makes me incredibly uncomfortable, but I’ll just sort of lay it out that I was a single woman, you know, in a foreign country, four AM in a hotel elevator with you, just you, and… don’t invite me back to your hotel room right after I finish talking about how it creeps me out and makes me uncomfortable when men sexualize me in that manner.”
Noin 16 sekunnin sivuhuomio kahdeksan minuutin mittaisessa videossa. “Jos olen juuri ollut paneelikeskustelussa jossa kerron miten koen sen epämukavaksi kun miehet seksualisoivat minua, älä ehdottele minua asioita kun olemme neljältä aamulla hotellin hississä kahden.” Tiivistettynä: omaa järkeä saa käyttää. Asia oli vielä sanottu melko hyväntuuliseen sävyyn.
Juttu ei kuitenkaan jäänyt siihen. Se olisi ollut aivan liian järkevää. Mm. biologi PZ Myers kirjoitti oman blogitekstinsä, jossa hän viittasi Watsonin videoon. Myers kirjoitti tekstinsä kahdessa ekassa kappaleessa, että peruskohteliaisuudeksi ei riitä että teemme selkeästi sopimattomia ehdotuksia ja hyväksymme sitten kiltisti kielteisen vastauksen. Kohteliaisuutta on se, ettemme kysy mitään selkeästi sopimatonta ylipäätänsäkään. Sitten hän siirtyi aasinsillan kautta toiseen aiheeseen josta kirjoitti kuuden kappaleen verran.
Myersin tekstin kommenttiosiossa syntyi myrsky, jossa mm. kuuluisa tieteen popularisoija ja ateisti Richard Dawkins esitti Watsonin mielipidettä vähätteleviä kantoja, ja vertasi Watsonin kuulemaa ehdotusta purukumin syömiseen. Kolmas blogaaja nosti Dawkinsin kommentit esille ja kritisoi niitä.
Uuden Suomen puolella Panu Horsmalahti luonnehti siihenastisia tapahtumia siten, että “feministit” olivat suorastaan “raivostuneet” Watsonin alunperin kuulemasta ehdotuksesta. Tämä koko juttu kuulema kertoi siitä, miten “feministien” mielestä “jokainen mies on potentiaalinen on raiskaaja”. Toki Watson oli itse feministi ja painotti videossaan sitä, miten kaikki muut konferenssikävijät – miehet mukaanlukien – olivat olleet aivan mahtavia. Ja muutenkin blogeissa tunnuttiin enemmänkin kritisoivan tietynlaista käytöstä tietynlaisessa tilanteessa – sitä että ollaan kaksin pienessä suljetussa tilassa hotellissa jossa kaikki muut nukkuvat, ja aletaan tekemään ehdotuksia naiselle joka on aiemmin ilmaissut kokevansa ne epämukavina.
Huokaus.
Otetaanpa alusta. En usko, että Watsonin mainitsema mies aikoi mitään pahaa. Hän oli vain aavistuksen ajattelematon. Ja minusta on puhtaasti hyvä asia, että Watson kommentoi asiasta julkisesti. Monet ihmiset nimittäin eivät vain aidosti tule ajatelleeksi sitä, että vastaavanlainen käytös saattaisi olla jostakusta ahdistavaa. He tulevat tehneeksi mahdollisesti ahdistavia asioita tietämättään. “Jos olet tekemässä vieraalle ihmiselle jotain, jota saatetaan pitää merkkinä jostain uhkaavasta, älä tee sitä kun olette kaksin suljetussa tilassa jos et halua ahdistaa häntä” on perusjärkeä. Tämän sanominen ääneen on hyvä idea, vaikka olisi yleisesti ottaen sitä mieltä että tuosta ahdistuminen oli naurettavaa. Jos aikoo tehdä jotain josta toinen saattaa ahdistua, on parempi että ainakin tekee sen tietoisesti eikä vahingossa.
Tuon alkuperäisen neuvon maalaaminen jotenkin hirveän sukupuolittuneeneksi ja asian vääntäminen sukupuolten sodaksi on aika turhaa. Ensinnäkin, miehenä ja ihmisenä minä arvostan tietoa siitä, mitkä tekoni saattavat ahdistaa muita. En haluaisi ahdistaa muita turhaan, joten haluan että minulle kerrotaan miten voin välttää sen. Toisekseen, kyllä minäkin olisin Watsonin kengissä saattanut kokea saman tilanteen jos en ahdistavana niin ainakin hermostuttavana. Se että olen itse mies ei muuta asiaa mihinkään.
“Olisiko Watsonin pitänyt sanoa asiasta mitään julkisesti” on yksi kysymys. Toinen kysymys on se, että mitä jos mies olisi tiedostanut saattavansa aiheuttaa ahdistusta. Jos hän olisi toiminut tietoisena tästä, olisiko se ollut tuomittavaa?
Osa jutun kommentoijista on sitä mieltä, että tuollaisen käytöksen paheksuminen on kaikkiin miehiin kohdistuvaa vainoa. Jos paheksuu miestä joka tietyssä tilanteessa pyysi naista kahville, paheksuu sitä että miehet ylipäätään kutsuvat naisia kahville! Paitsi ettei siitä ole kyse, vaan siitä tilanteesta jossa pyyntö esitettiin.
Oliko tuossa tilanteessa aiheellista ahdistua? Raiskauksia nyt valitettavasti tapahtuu. Juuri tuon tyyppisissä tilanteissa niitä tapahtuu suhteellisen vähän. Ystävän tai sukulaisen luona tapahtuvat raiskaukset ovat paljon yleisempiä. Siitä huolimatta niitä tapahtuu myös tämänlaisissa tilanteissa. Miten todennäköistä se olisi ollut?
Katsotaanpa tilannetta. Watson on juuri ollut paneelissa, jossa hän on puhunut siitä miten hän kokee itsensä olonsa epämukavaksi kun häntä kohdellaan seksiobjektina. Videollaan annetaan ymmärtää (joskaan ei sanota ihan suoraan), että kyseessä ollut mies oli myös ollut kuulemassa kun Watson puhui asiasta. Hän oli myös baarissa ja kuuli, kun Watson sanoi olevansa uupunut ja menevänsä nukkumaan. Sen jälkeen hän seuraa Watsonin perässä ja tekee tälle selkeän seksuaalisen ehdotuksen. Toki olisi ollut mahdollista ettei tuota ehdotusta ollut tarkoitettu seksuaaliseksi, mutta kuten Watson itse kommentoi:
“There is a small chance that this man meant nothing sexual in his comment, despite the fact that I had clearly indicated my wish to go to bed (alone) and the fact that the bar had coffee and therefore there was absolutely zero reason to go to anyone’s hotel room to have it. Sure. There’s a chance.”
But regardless, the point I was making was that people need to be aware of how their comments might make someone feel extraordinarily uncomfortable and even feel as though they are in danger. This person failed to recognize that even though I had been speaking about little else all day long.”
Vaihtoehtoja on nyt kaksi. Joko mies on oikeasti vain täysin ajattelematon, eikä ole kaikesta huolimatta tajunnut tekevänsä Watsonin oloa epämukavaksi. Toinen vaihtoehto on, että hän on asiasta täysin tietoinen. Hän on valmis aiheuttamaan Watsonille epämukavan olon, jos se tarkoittaa mahdollisuutta saada seksiä.
Ei, kahville pyytäminen ei tarkoita, että ihminen olisi millään mielekkäällä todennäköisyydellä raiskaaja. Edes kahville pyytäminen kun ollaan hississä kahdestaan ei tarkoita sitä. Mutta se, että ihminen joka ei selkeästikään kunnoita mukavuusrajojasi ja on kiinnostuneempi omasta nautinnostaan kuin siltä mitä sinusta tuntuu ehdottaa jotakin tuollaista? Siinä kohtaa on jo aiheellista soittaa muutamia hälytyskelloja. Etenkin jos on sellaisessa tilanteessa, jossa ei todennäköisesti saisi mistään apua jos toinen kävisi päälle.
Kun Watson sanoi ei, niin mies hyväksyi sen kiltisti. Luultavasti kyseessä oli siis vain puhdas ajattelemattomuus. Mutta riski oli todellinen vaikkakin edelleen epätodennäköinen – kenties jotain 0,1 ja 1 prosentin väliltä. Mahdolliset seuraukset huomioonottaen se on tarpeeksi suuri riski siihen, että asiasta on jo aiheellista hermostua.
Kantaani on kritisoitu sillä, että jos paheksumme miehen käytöstä tuossa tilanteessa, päädymme vielä kieltämään kaiken mikä saattaakin ahdistaa jotakuta. En voi olla samaa mieltä. Mahdollinen piittaamattomuus toisen tunteista on varoittava merkki, ei jotakin täysin tuulesta temmattua josta on täysin turha huolestua. Etenkin, kun Watson on saanut sähköposteja, joissa ihmiset ovat sanoneet toivovansa, että hänet “raiskattaisiin ja kidutettaisiin ja tapettaisiin”. Etenkin, kun Watsonia on kosketeltu konferenseissa luvatta aiemminkin.
Niin pitkään kuin naisiin kohdistuu tuollaista käytöstä, on täysin perusteltua olla varuillaan mahdollisesti uhkaavissa tilanteissa. Tietenkin on epäreilua, että siinä samassa täysin viattomatkin miehet joutuvat epäillyiksi. Tietenkin olisi parempi, jos hyvää tarkoittavien miesten – ja naisten – ei tarvitsisi olla varpaillaan ja varoa käytöstään. Mutta se vaatii sen, että saamme ne loputkin miehet lopettamaan asiattomien sähköpostien lähettelyn, luvattoman kähmimisen ja varsinaiset raiskaukset.
This work by Kaj Sotala is licensed under a Creative Commons Attribution-NonCommercial 4.0 International License.
In addition to making a public comment, you may also send me anonymous feedback.